Kansan kahtiajako - The split of the people

Kansan kahtiajako - The split of the people

ViestiKirjoittaja SP84 » 14.01.2016 14:40

On kahdenlaisia ihmisiä. Toiset hyväksyvät suuren kärsimyksen tuottamisen tunteville eläinlajeille halvan ruoan vuoksi, suuryhtiöitä rikastuttavan eläintuotteiden tehotuotannon ja tukevat sitä valinnoillaan. Toisille se taas on ongelma. Sama kahtiajako pätee monessa muussakin asiassa. Toiset valitsevat yleensä itsekkäistä syistä olla väen vallan puolella riippumatta siitä, miten absurdeja, ihmisarvoa loukkaavia lakeja milloinkin on voimassa, sellaisten säätäminä, joita eivät kaikki niihin tehtäviin hyväksy ja jotka harvoin todella tietävät niistä asioista joidenka puolesta tai vastaan äänestävät. Pitäisi jo olla sanomattakin selvää, että toinen puoli ihmisistä ei tällaista järjen vastaista järjestelmää ylempänä auktoriteettina kunnioita. Lainsäätäjiä koskevat ne samat lait, jotka ovat kirjoitettu geeniperimäämme ja joista jokainen suurin piirtein tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, vaikka valtajärjestelmät olisivatkin hetkellisesti siltä sokaisseet.


There's two kind of people of us. Other ones accept production of suffering for animal species, which have emotions, for cheap food, which enriches the large companies, factory farming, and are supporting it by choises. For others, that is a problem. The same split is in order in many other things. Other ones choose, usually for selfish reasons to be on the side of power of the majority, not depending on how absurd and inhuman laws when ever are valid, made by some, who are not accepted to their places by many and who rarely really know about the things, they are voting for or against. Should be clear without saying already, that other side of the people does not honor this kind of nonsense system as an higher authority. Lawmakers are under the same rules, which have been written to our genome and which everyone know somehow about, which is right and which is wrong, even if powersystems had temporaly made blind from it.
SP84
 
Viestit: 30
Liittynyt: 12.02.2015 20:48

Paluu Yhteiskunta - Society

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron